Kolmen metrin päässä kotiovestani asuu Herra Rusakko. Aika usein me törmätään toisiimme mennessä taikka tullessa koteihimme. Herra Rusakko yleensä pelästyy, ehkä luulee joutuvansa pataan, ja jämähtää liikkumatta paikoilleen. Joskus niin käy jopa kesken loikan (no ei se nyt sentään levitoi, mutta siis ponnistaessaan tarkoitin). Se kuvittelee, että en näe sitä jos se on liikkumatta. Ehkä jossain korkeassa ruohikossa niin olisikin. Mutta kun tasapainottelee kahdella käpälällä keskellä pihalaattaa, ei ole kovin huomaamaton. Huvittavan näköinen kylläkin. Jännä tuo eläinten suojeluvaisto!
En kyllä ole sen kummoisempi eläin itsekään, sillä välillä minäkin jämähdän uusissa tai muuten jännittävissä tilanteissa. Ja myöhemmin kiroan, että olisi pitänyt toimia niin tai näin. Niin, että turha tässä on rusakolle nauraa. Olen taatusti näyttänyt erinäisissä puhetilaisuuksissa vähintään yhtä hullunkuriselta kuin Herra Rusakko minun pihalaatallani. Yritän joutua noihin tilanteisiin useammin siinä toivossa että rutiini auttaisi. Noh, varsinaista rutiinia minulla ei vielä ole, mutta enemmän kokemusta ja vähemmän noloja tilanteita. Aina silloin tällöin silti vielä käy "rusakot".
Olisikohan tuo pitkäkorvakin tehnyt pesänsä talon kylkeen samasta syystä? Noh, eipä varmaan. Mutta tänään ei sillekään sattunut kauhistuttavia tilanteita. Tai melkein sattunut. Herra Rusakko istuskeli kotinsa edessä vartiossa - ja minä häiritsin ottamalla siitä kökkölaatuisen kuvan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti