borough marketilla, lontoossa

Käväisin Lontoossa. Yksi uusista suosikkipaikoistani siellä on katettu ruokatori Borough Market, jonne suuntasin kesäkuun viimeisenä perjantaina. Väkeä oli aika paljon, mutta kojujen välillä oli silti vielä tilaa liikkua ja katsella rauhassa. Sitä ei voi liikaa arvostaa, kun puhutaan Lontoon turistikohteista.

Jo lyhyen samoilun jälkeen hullaantuu väreistä ja tuoksuista. Torilta löytyy jos jonkinmoista yrittäjää: mausteita, hilloja, vihanneksia, lihaa, kalaa ja äyriäisiä, keksejä ja kakkua. Juomapuolta unohtamatta. On kahvi-, mehu-, erikoisolut- ja viinipuoteja. Sateisena päivänä voi lämmikkeeksi ostaa mukillisen glökihenkistä kuumaa omenasiideriä, kuumana päivänä sangriaa taikka kylmän prosecco spritzerin. 

Täällä kannattaa myös ehdottomasti lounastaa. Moni kauppias myy tuotteidensa ohella heti nautittavia annoksia. Moni paikallinen kuulemma nappaakin täältä lounaansa. Mutta etenkin makkaroiden ja muiden liharuokien ystäville saattaa iskeä melkoinen valinnanvaikeus. Me päädyimme lopulta taivaallisen hyvään chorizopurilaiseen (jota haikeasti vieläkin muistelen).

Tartuin myös tilaisuuteen maistaa ensimmäistä kertaa tuoretta osteria. Moni sanoo, että osteri on limainen ja niljakas pureksia. Maustoin omani tarjolla olevilla mausteilla: punasipulilla, sitruunalla ja tabascolla. Niiltä se sitten lähinnä maistuikin - ja merivedeltä. Mutta koostumus oli miellyttävä, miltei moussemainen. Ei vaatinut juuri pureksimista. Mitään suurta osterihullua minusta ei tullut, vaikka kokemus oli pääasiassa positiivinen. Ehkä kuitenkin turhan tyyristä ja yliarvostettua touhua.

Erikoisuuksia siis riittää miltei joka kojussa. Näin erään lihakauppiaan laarissa myös krokotiilin ja seepran lihaa, siellä muun riistan ja hevosenlihan joukossa. Kokeilunhaluni ei riittänyt niihin, vaikka minulla olisinkin ollut mahdollisuus paistella pihvit kämpässä jossa yövyin.


Matkamuistoksi täältä tarttui vain paljon makumuistoja, ja pussillinen suuria Ancho Chilejä.

Borough Marketin tori on avoinna torstaista lauantaihin. Lisäksi paikalta saa lounasta maanantaista keskiviikkoon.

Tori sijaitsee aivan London Bridge Stationin vieressä.  

tänään edistetään taulua

Huomaan kaipaavani jotain muutakin tekemistä kuin ulkona kyykkimistä. Ja paikkaa jonne ampiaiset eivät pääse minua kiusaamaan. Siispä on aika edistää tauluprojektia!

Tästä työstä tulee iso ja jotain abstraktia. En nyt jaksaisikaan pipertää mitään turhan pientä tai pikkutarkkaa. Saa sotkea ja roiskia.

terassipuuhia

Jes! Terassi on öljytty, ja parahiksi ennen kesälomaa. Viime viikonloppu oli kyllä melkoista suorittamista. Heräsin molempina aamuina kahdeksalta sutimaan lautoja. Ekaan kerrokseen meni melkein kolme tuntia. Tämä piti tehdä jo viime kesänä, mutta johonkin se aina kaatui. Sää oli huono tai kaupassa ei myytykään koko tuotetta. Ja sitten ei vain saanut aikaiseksi.

Kuvan oton jälkeen tajusin, että en halua rakkaita puutarhakenkiäni täplikkäiksi joten vaihdoin jalkaan puuhaan sopivammat lipilapit. Olin jossain vaiheessa sisällä käydessäni sujauttanut nämä paremmat monot jalkaan. Joskus siis juttuja huomaa ennen kuin vanhinko on ehtinyt tapahtua!

pala peltoa

Ystäväni vuokrasi kesäksi palan peltoa. Yllättävän edullista puuhaa, vain kympin kesä! Tilaa on sen verran (5x10 m), että mahdumme siinä hyvin molemmat kasvattelemaan jotakin. Yritämme viljellä muun muassa porkkanaa, perunaa ja erilaisia salaattilajikkeita.

Jos saan yhdenkin porkkanan kasvamaan, järjestän sadonkorjuukestit!

Tuo pellossa hääräily muuten vähentää stressiä todella tehokkaasti. Ja kastelukannujen roudaus kasvattaa hauista. Sivutuotteena joku voi saada kauniin rusketuksenkin. Minä tosin vain palan ja pisamoidun.

vesillä

Veneilyreissun muistoja parin viikon takaa. Tunnelma sekä ilma oli lämmin. 

...Ja selvisin yllättävän hyvin kaikenlaisista vaativista tehtävistä. Kuten bensakorkin pitelystä laiturilla, sekä köysien irrottamisista ja kiinnittämisistä. 

virkattu kesämekko

Aloitin mekon virkkaamisen helmikuussa, enkä silloin uskonut saavani sitä ikinä valmiiksi - no ainakaan täksi kesäksi. Ennen viime tammikuuta viimeisin virkkauskokemukseni oli ala-asteelta, joten pientä uskonpuutetta oli ilmassa. Harjoitusduuneina tein pari Barbien vaatetta sukulaistytöille, sain samalla treenattua tämän mekon helmaan tulevaa pitsikuviota.

Idea tästä aikuisten tyttöjen mekosta lähti toimiston pöydällä olleesta Modasta, mutta ohje löytyi lopulta Garnstudio Dropsin sivuilta (ohje).

Muokkasin ohjetta hieman paremmin omille kurveille sopivaksi. Yhdistelin koon M ja L ohjetta. Lisäksi huomasin hivenen myöhään että pituus ei millään riitä minulle, ellen sitten halua tehdä tunikaa mekon sijasta. Tästä syystä alaosaan jäi pieni "virhe" 20 cm pidennyksen vuoksi. Sitä ei kuitenkaan huomaa, ellei sitä osaa etsiä. Halusin myös vähän väljemmän pääntien, myös selkäpuolelta. Ohjeen etukappaleesta tulikin takakappale, ja etukappaleen pääntien sovelsin oman maun mukaan.

Lanka Novitan bambulankaa, tähän meni noin 10 kerää. Hinta liikkuu kolmen euron hujakoilla per kerä.

Kuvat otti Anne.

Mekon vasemmalla puolella on hauska napitus.

Helman pitsikuvio oli yllättävän helppo ja nopea tehdä.

mekko sormikkaasta

 

Näitä pikkuruisia vaatteita tuntuu syntyvän huomattavasti kivuttomammin, mitä niitä isompia mekkoja joihin itse mahtuisin! Mikäpä siinä - pitkä penni säästyy sukulaismuksujen lahjusten ostossa. Tällä kertaa vanha pariton sormikas sai uuden elämän nukenvaatteena.

Ensin leikkasin sormikkaasta sormenpäät auki. Sitten katkaisin peukalon. Ajattelin ensin tehdä peukun paikalle taskun, mutta materiaali oli sen verran jämäkkää ettei se onnistunutkaan siististi. Ompelin siis peukalonreiän umpeen.

Päättelin helman ja tein siihen vallattoman tikkauksen. Virkkasin kaitaleen vyötärölle ja ompelin sen parilla pistolla kiinni kyljistä. En koko matkalta, jotta se vielä joustaisi pukiessa.

Viimeistelin hamosen neulomalla helmaan pari kukkasta.

lahjuksia

Virkkasin eräälle pikkunaiselle syntymäpäivälahjaksi Barbien mekon ja laukun. Samalla sain harjoiteltua pitsireunan tekemistä. Sellainen pitäisi nimittäin loihtia yhteen joitakin kokoja isompaan kesämekkoon, jonka haluaisin saada valmiiksi täksi kesäksi.

kärhämö

Kävin lauantaina puutarhaliikkeessä. Tarkoitus oli ostaa uusi pieni chilin alku, mutta sen lisäksi tarttui mukaan pari kolme uutta kasvia pihalle, ja 100 litraa multaa. Odotan innolla että tuo kuvassa oleva loistokärhö pääsee joskus täyteen loistoonsa.  Sen taimi piti kaivaa niin syvälle maahan, että sitä ei luulisi hullun fasaaninkaan saavan revittyä ylös. Kivikkokasvit eivät välttämättä säästy siltä tuholaiselta.

Kukosta puheen ollen, ikkunateipistä ei ole ollut mitään iloa. Uusimman karkoitusideani sain siivotessani vappuhippojen jälkiä. Solmin pari ilmapalloa oven lähellä olevaan tuoliin. Toistaiseksi lintu on pitänyt etäisyyttä, mutta kokeilu on kestänyt vasta päivän, joten en uskalla toivoa liikoja.

puutarhatonttu

Tein savesta vähän erilaisen puutarhatontun. Luulen, että tää mörö tulee viihtymään hyvin tuolla pihalla muiden elukoiden seassa, kunhan raaskin sen sinne kiikuttaa.

Mallina ja inspiraationa toimi iPhone-koteloni.

Veljekset kuin ilvekset.

suikaleita ja teippejä

Niin. Ne käärmeet eivät toimineet. Hätistäessäni tyyppiä kukkasumutin kädessä, sateen jälkeen, liukastuin märällä terassipuulla levänneeseen leluluikertelijaan. Pilkka osui taas omaan nilkkaan. Tilanne oli selkeästi Hauskat kotivideot -ainesta, vaikkei minua naurattanutkaan sillä hetkellä.

Se vesipyssyn korvannut kukkasumutinkaan ei toimi. Tai toimii se sillä hetkellä kuin suihkii sillä, mutta kun käännän selkäni, SE palaa taas.

Teippasin alkuviikosta sellaista mattapintaista pakkausmuovia ikkunaruudun päälle, ajattelin sen kestävän sadetta ja estävän peilailun ulkopuolelta, mikä siis kaiketi on ongelman ydin. Kun tulin töistä kotiin tyyppi jäi taas rysän päältä kiinni: tuttu naputus kuului. Puolet muovista oli riekaleina pitkin lautoja, loput huojui suikaleena tuulessa, vielä kiinni ikkunan kulmassa. Siinä riekaleiden ja suikaleen välissä oli ikkunaa naputtava, paskova fasaani. Ei naurattanut vieläkään.

Pinosin kirjoja ikkunan eteen sisäpuolelle ja laitoin irrotettavat pyörän led valot-vilkkumaan ulospäin suunnattuina, valkoisen ja punaisen valon. Tyyppi tuli siihen diskoomaan, ei ollut moksiskaan. Minä olin.

Tänään sama juttu taas, kun avasin oven ja aloin kiskoa kenkiä jalasta. Kop kop kop, se oli kellon tarkasti paikalla. Jahtasin tyyppiä luudalla. Pesin laudat, pesin ikkunan. Laitoin keskiviikkona digipainosta tilaamani ikkunateipin palasen paikalleen. Pitäisi olla helposti irtoavaa liimaa. Ja olikin. Huomasin, koska aloin laittaa suorakulmiota ensin väärin päin, kuinkas muutenkaan.

No nyt taas odotetaan. Ideat käydät vähiin, jos tämä ei toimi.

lintu vs minä, 6-0

... Taisi olla puppua se vertaistuen tarina näistä karkoituskäärmeistä. Buu huu. Ehdin jo innostua.

vastaisku

Heräsin tänäaamuna ties monennenko kerran ikkunan naputukseen ja vanhan auton töötiltä kuulostavaan mekkalointiin. Fasaani se siellä koputti ja rääkkyi - puoli viideltä! Sama meno jatkui aamu kahdeksaan, ja sen jälkeenkin. Niin päättelin, terassilla olevien läjien määrästä.

Ja jos yhdestä ei ole riittävästi harmia niin nyt niitä on kaksi! Viikonloppuna toinen istui kahden metrin päässä aidalla, kun toinen naputteli ikkunaa. Seuraavana yönä näin kuumehoureissani painajaista, jossa pihalla olikin niitä montakymmentä, ja ne piirittivät minua.

Mitta on siis todellakin täynnä. Olen uhonut ostavani Super soakerin ties kuinka kauan. Olisi niin nautinnollista antaa kylmää kyytiä mokomalle kukolle, ja sen kaverille, jollakin supertehokkaalla vesipyssyllä. Tänään, aamuisen adrenaliinipiikin vauhdittamana, kävin vihdoin lelukaupassa.

Myyjä esitteli minulle kaupan suurimpia vesipyssyjä ja kyselin ammattimaisia riistanpyytäjän kysymyksiä, kuten kausko pyssyllä saa ammuttua, millä teholla ja pitääkö vettä itse pumpata. Mainitsin jossain sivulauseessa fasaanin pyrstösulat. Myyjä vakavoitui, pani esittelemänsä pyssyn samantien takaisin hyllyyn ja käveli takahuoneen ovelle. "Hei, millä te saitte sen teidän fasaanin karkotettua?", hän huuteli työkaverilleen, "Käärmeelläkö?"

Toinen myyjistä tuli kertomaan oman fasaanitarinansa ja minä puolestani päivittelin omaa tapaustani. Olin löytänyt yllättävän vertaistuen lelukaupasta. Pyssy jäi ostamatta.

Asensin juuri karkoittimet paikoilleen, ja nyt vain jännitän, ratkaiseeko tämä vuoden kestäneen eeppisen taisteluni kanalintua vastaan. Terassilaudoillani siis kiemurtelee nyt kaksi komeaa muovikäärmettä.

Toivon hartaasti, että fasaanin miinoituskausi tulee nyt tiensä päähän näiden käärmeveijareiden myötä.

sesonkikaneja

Pääsiäiskorttitehtaan saldo: toistakymmentä korttia, yksi paperihaava ja iloinen mieli.

hiljaa ja liikkumatta!

Kolmen metrin päässä kotiovestani asuu Herra Rusakko. Aika usein me törmätään toisiimme mennessä taikka tullessa koteihimme. Herra Rusakko yleensä pelästyy, ehkä luulee joutuvansa pataan, ja jämähtää liikkumatta paikoilleen. Joskus niin käy jopa kesken loikan (no ei se nyt sentään levitoi, mutta siis ponnistaessaan tarkoitin). Se kuvittelee, että en näe sitä jos se on liikkumatta. Ehkä jossain korkeassa ruohikossa niin olisikin. Mutta kun tasapainottelee kahdella käpälällä keskellä pihalaattaa, ei ole kovin huomaamaton. Huvittavan näköinen kylläkin. Jännä tuo eläinten suojeluvaisto! 

En kyllä ole sen kummoisempi eläin itsekään, sillä välillä minäkin jämähdän uusissa tai muuten jännittävissä tilanteissa. Ja myöhemmin kiroan, että olisi pitänyt toimia niin tai näin. Niin, että turha tässä on rusakolle nauraa. Olen taatusti näyttänyt erinäisissä puhetilaisuuksissa vähintään yhtä hullunkuriselta kuin Herra Rusakko minun pihalaatallani. Yritän joutua noihin tilanteisiin useammin siinä toivossa että rutiini auttaisi. Noh, varsinaista rutiinia minulla ei vielä ole, mutta enemmän kokemusta ja vähemmän noloja tilanteita. Aina silloin tällöin silti vielä käy "rusakot".

Olisikohan tuo pitkäkorvakin tehnyt pesänsä talon kylkeen samasta syystä? Noh, eipä varmaan. Mutta tänään ei sillekään sattunut kauhistuttavia tilanteita. Tai melkein sattunut. Herra Rusakko istuskeli kotinsa edessä vartiossa - ja minä häiritsin ottamalla siitä kökkölaatuisen kuvan:

kädet savessa

Lisää harrastusjuttuja. Olin eilen kurssilla, enkä tietenkään ollut muistanut miettiä mitään aihetta valmiiksi. Eksyin sitten savityön pariin, ex tempore!

Kyseessä oli elämäni neljäs savihomma. Ensimmäiset kaksi taisin tehdä seiskalla, yläasteella: jonkinlaisen munkin (ei syötävä munkki, vaan luostariheebo kaapuineen, koska en jaksanut askarrella ukolle jalkoja..) ja kanin (en muista miksi). Viime syksynä tein tällä samaisella kurssilla puutarhahirviön,joka vielä odottelee lasitusta. Nyt, neljäntenä, syntyi mikäs muukaan kuin hevonen. Olen ajan hermolla. Onhan hevonen muutenkin ollut aika pop viime aikoina. Ajattelin, että turvallisinta olisi tehdä turvallaan / makuullaan oleva koni, sillä  vähemmillä ulokkeilla työ voi selvitä uunituksesta paremmin. Jää nähtäväksi.

Savityössä parasta on sen aloittaminen. Otetaan savimöykky ja paiskotaan sitä muutama kerta lattiaan. Tämä on sitten niiiin kivaa että unohtaa lopettaa. Savea heitellessä hermo lepää, stressi häviää ja samalla häviää myös ilmakuplat savesta. Joka siis on koko homman juju. Itse muovailukin on melko antoisaa, mutta endorfiinia ei kyllä erity samalla tahdilla, kuin esimerkiksi taannoin kokeillussa munanhuovutuksessa.

Virheistä oppii. Sen jälkeen, kun olet hiki otsalla nähnyt vaivaa, jotta ponin korvat olisivat söpösti höröllään ja saanut harjan jouhikiehkurat paikoilleen, muistatkin että työ piti kovertaa pohjasta ontoksi. Tämä vaihe olisi hirveästi helpompaa tehdä siinä vaiheessa, kun kaikki pystyssä pojottavat pienet detaljit eivät vielä ole paikallaan. Jos kuitenkin koverrus unohtuu, paperimytystä saa ihan näppärän tuen työn alle, jottei koko komeus litisty. Sitten voikin hengähtää ja ihmetellä työnsä tuloksia.

Hevoseni on enää uunia vailla valmis (Äläkä mieti sitä hampurilaista nyt, hyi!). Ja ehkä maalia vailla. Lopuksi pitää miettiä, kelle työn lahjoittaisi. En nimittäin ole sitä sorttia, että keräilisin hyllyille savieläimiä.

voihan muna

Pääsiäistä odotellessa pidimme porukalla huovutuspajan, jossa tarkoitus oli tehdä värikkäitä pääsiäismunia. Huovutuksen lomassa käyty keskustelu oli melkoisen lennokasta... Epäiltiin muun muassa että pojat olivat ymmärtäneet koko munanhuovutuskonseptin jotenkin väärin, sillä heitä ei ensin pöydän ääressä näkynyt.


Munia pistellessä oli siis aavistuksen hankalaa pysyä vakavana. Keskittymisen herpaantumisesta tulikin oitis rankaisu, kun neula osui sormeen styroxmunan sijaan. Suuremmalta verenvuodatukselta kuitenkin säästyttiin.

Yllättävän hauskaa ja terapeuttista puuhaa oli tämä, joten suosittelen lämpimästi!

nokan koputtamista

Taas oli käyty takapihan ovella kyttäyskeikalla. Onneksi jalanjäljet ovat tunnistettavat ja kohtuu pienet, joten ei tarvitse mitään vakavampaa epäillä. Kuten vaikkapa hiipparia, hiipparimurtovarasta tai hiipparinaapuria. Se on taas se sama kukko.

Ei, en ole ruokkinut sitä eikä mulla ei ole kasvimaata eikä edes mitään sipulikukkia joita se tykkäisi penkoa. Sen sijaan tuo kultakurkku käy oven takana, kyttää muutaman minuutin sisälle, koputtaa, paskoo terassille, raakkuu ja tepastelee sitten pois. (Tai tulee jahdatuksi pois, esim jonkun haravaa heiluttelevan ärsyyntyneen asukin toimesta. Kröh.) Asun fasaanin akvaariossa. Tai sitten se vain peilailee itseään.

Oli miten oli. Pikku hiljaa alkaa olla mitta täysi. Olen suunnitellut jättäväni oven auki ja asettelevani lattialle viljavanan aina keittiöön ja avoimeen uuniin asti. Luukku kiinni ja paistumaan! Mutta ei se kai ole realistinen tapa kokata fasaania. Lintukoirakin minulla käy säännöllisesti kylässä. Mutta ilmeisesti pahanilman lintu tietää koiran vain kyläilevän, ja piileksii ne ajat puun oksalla tai missä lienee.

Kokeilin myös kaikenmaailman pahvikuvia ja cd-levyjen virittelyä ikkunaan. Ei auttanut. Jahka kevät tulee, kylvetän tyypin Super Soakerilla ja sitten nähdään ketä naurattaa! Saattaahan se sitten tuoda kaveritkin kylvylle. Huoks. Noh ainakin vesipyssyllä osuu aika kauas, joten jospa ei tarvitsisi enää juosta harava ojossa pitkin pihaa. Nyt pakkasilla en kehtaa kumminkaan jäädyttää sen perssulkia. Joku roti tässäkin touhussa.

rantamuotia

Olin viime viikonloppuna kylässä ja perheen tyttö juoksi jo ovensuuhun esittelemään uusinta leluaan - merenneito-Barbieta. Olohuoneessa pyöri samaisen hahmon elokuvaversio ja siinä sivussa siskokset parin Barbien kanssa. Siitä yhdestä ainoasta pyrstöllisestä meinasi tulla riitaa tyttöjen kesken.

Näppäränä tätinä väsäsin heille toisen kalanaisen, huivinkappaleesta ja kuminauhoista. Siinä samalla sain idean. Tällaisen pyrstökostyyminhan voisi varmaan virkata! Sitten se olisi helpompi pukea - ja riisua kun Barbiella on taas asiaa pinnan yläpuolelle. Ongelma siinä lelukaupan muovisessa kalanhännässä oli, ettei sen alta paljastunut jalkoja, eikä se ollut kovin joustavakaan.

Noh, sain yhden vähemmän peleissä mukana olleen nuken lainaan, malliksi tulevaa kalanhäntää sovittamaan, ja luomus syntyikin jo parissa illassa. Tarvittiin vain pieni rulla hopealankaa ja kourallinen paljetteja. Niin ja vihreää koristenauhaa yläosaa varten (säädyllisyys ennen kaikkea!).